top of page

Lapinlahti

Lapinlahti

On luonnonläheinen kulttuurikeidas kaupungissa, jonka Lapinlahden lähde Oy on vuokrannut Helsingin kaupungilta. Kyseessä on entinen sairaala-alue, joka on nykyisin kulttuuriväen käytössä. Alueella on ruokailumahdollisuus mukavassa kahvila Lähteessä. Alueella on vapaa 4h pysäköinti, mutta rajallisesti pysäköintipaikkoja. Ruoholahden metrolta pääsee kätevästi alikulkutunnelia pitkin, noin 400m Lapinlahden lähteelle.

Venetsia-rakennus

Venetsia-rakennus
Venetsia-rakennus

On rakennettu vuonna 1895 ja toiminut aikaisemmin sairaalan pesulana ja henkilökunnan asuntolana. Nimensä rakennus on saanut nimensä uniikista sijannistaan veden äärellä. Nyt siellä sijaitsee Lähde Oy:n vuokralaisten toimitiloja. Viikonloppuisin Lapinlahden kuuluisaa leipää valmistava leipuri Michael pitää siellä Ambience-puotia. Viihtyisä Cafe Metsäpaahtimo tarjoaa erikoiskahveja, pikkupurtavaa ja leivonnaisia. 

Lapinlahden taidekoulu

Lapinlahden taidekoulu
Palaute kerrat ovat tärkeä osa taiteen opiskelua
ekskursio Ateneumiin
Olli Freese ja Mikko Bossa
Taiteilijoita Kaapelitehtaan ryhmänäyttelyssä

Lapinlahden taidekoulu järjestää myyntinäyttelyjä Kaapelitehtaalla

puhdasta värimaalausta

Kysy, niin vastaan mielellään kouluun liittyvissä kysymyksissä. Paina Submit

Thanks for submitting!

Liity infolistalle. Lisää laatikkoon oma sähköpostiosoite ja paina Submit

Thanks for submitting!

bottom of page